FINNISH SUPERBERRIES

Superpakkaukset supermarjoille

”Me esitämme vaatimuksia, Orapac tuottaa ratkaisuja.” Näin ’ suomalaisten supermarjojen’ takana oleva yrittäjäpariskunta kuvailee yhteistyötä Orapacin kanssa. Finnish Superberries aloitti toimintansa vuonna 2019. Muutama vuosi sitä ennen, Jan-Ole ja Gallina Sandås joutuivat pohtimaan, mitä Uudessakaarlepyyssä sijaitsevalle sukutilalle tapahtuisi. Vanhempi sukupolvi tahtoi vähitellen lopettaa ja tilan tulevaisuus oli uhattuna. Sandåsit epäröivät, mutta päättivät lopulta ottaa tilan haltuun, kun kestävää kehitystä tukeva liikeidea syntyi. Nämä arvot olivat kaiken perustana, koska pari halusi satsata liiketoimintaan, joka luo arvoa sekä nyt että tulevaisuudessa.
– Emme halua vain ottaa ravinteita pois maasta, vaan haluamme ravita ihmisiä samalla kun turvamme maapallon tuleville sukupolville, Gallina Sandås sanoo. Jan-Ole Sandåsille ympäristönäkökohdat olivat tärkeitä, mutta niin myös viljelyn taloudellinen potentiaali. Hän halusi rakentaa jotain, mistä olisi hyötyä myös seuraavalle sukupolvelle.

Marjojen kuningas

Yrittäjäpariskunta löysi etsimänsä ominaisuudet aroniapensaasta ja sen marjoista. Nämä supermarjat, joihin yrityksen nimi viittaa, ovat todellisia energiakimppuja, täynnä antioksidantteja. Suomalaisten kiinnostus marjaan on heräämässä, ja sen ainutlaatuiset ominaisuudet herättävät innostusta myös ulkomailla.
– Aronia on marjojen Rolls-Royce, erittäin terveellinen ja ravitseva, Jan-Ole Sandås sanoo. Suomen ilmasto ja Uudenkaarlepyyn tilan maaperä on myös i hanteellinen aronian viljelyyn. 

Perheyritys

Finnish Superberries on täysin luomutuotantoa. Itse tuotantokoneet ovat peräisin Mustasaaressa ja yritys hoitaa koko tuotantonsa itse. Jan-Ole Sandås on yhtiön toimitusjohtaja ja huolehtii teknisestä prosessista. Gallina Sandås vastaa mm. myynnistä ja markkinoinnista. Jan-Olen veli Sten-Erik Sandås on myös mukana yrityksessä ja tuotannossa. Kasvusuunnitelmat ovat suuret, ja yritys on palkannut lisää viljelijöitä vastaakseen odotettuun kysynnän kasvuun.

Pakkaus on erittäin tärkeä

Finnish Superberries ja Orapac kohtasivat aikaisessa vaiheessa. Sandåsit ymmärsivät, että hyvin toimiva ja houkutteleva pakkaus on myynnin kannalta ratkaisevan tärkeää etenkin uutta tuotetta tarjoavalle startup-yritykselle. – Meillä oli siis paljon vaatimuksia ja Orapac tarjosi ratkaisuja, sanoo Jan-Ole Sandås, joka on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön. Yrittäjäpari on erityisesti arvostanut keskustelun avoimuutta ja Orapacin ratkaisujen osoittamaa luovuutta.
– He ovat todella innokkaita keskustelemaan kanssamme sopivista ratkaisuista, antamaan oma-aloitteisia i deoita ja uhraamaan aikaa meidän ongelmille, Jan-Ole Sandås sanoo.

Pakkaukset täynnä innovaatioita

Asiakkaan kovat vaatimukset ja innovatiivinen ajattelu yhdistettynä Orapacin osaamiseen ja joustavuuteen ovat luoneet todella ainutlaatuisia pakkauksia. Innovatiivinen 1,5 litran mehupakkaus on tästä hyvä esimerkki. Aronia-mehun ja hanan lisäksi pakkaukseen sisältyy juomalasi, joka täydellisesti tarjoaa päivittäin suositellun annoksen mehua.
– Otimme yhteyttä Iittalaan kun huomasimme, että heidän lasinsa koko sopii tarpeisiimme, ja he olivat hyvin kiinnostuneita yhteistyöhön, Gallina Sandås kertoo. Innovatiivisessa mehupakkauksessa on kurkistusaukko, jonka läpi yrityksen logolla varustettu designlasi näkyy. Upea pakkaus on sekä tyylikäs että ympäristöystävällinen. 
– Vastuullisuusajattelu on meille tärkeää ja Orapac jakaa nämä arvot kanssamme, Jan-Ole Sandås sanoo.
Bag-in-box hanapakkauksissa on usein muovinen kahva, mutta Finnish Superberries mehupakkauksessa on sen sijasta kaksi mukavuutta varten suunniteltua kantoreikää, joihin sormet sopivat täydellisesti.
Toinen innovatiivinen esimerkki on aroniajauhepurkkien pakkauslaatikot, joiden yläosa voi
helposti repiä pois, mikä säästää hyllytysaikaa kaupoissa, joissa sitä myydään.

 

Finnish superberries

Jan-Ole Sandås ja Gallina Sandås nauttivat lasillisen aroniamehua.